Motivaatiopulassa

Se on tällä viikolla saapunut kevät vihdoinkin myös tänne semitunturiin. Vaikkei Kiimingissä ole aivan yllettykään etelän hellerajoihin, on täälläkin ollut auringossa jo sen verran lämpöä, että pihan puhdistustöitä on voinut tehdä ihan t-paitasillaankin. Kyllä kelpaa!

Lämpenevän kelin myötä onkin sitten alkanut vaivata vanha tuttu ongelma. Kun ei huvittaisi lähteä salille. Niin kuin yhtään.

Pitkän syksyn ja talven, sekä viipyilevän kevään jälkeen sitä arvostaa näitä aurinkoisia ja vähänkin lämpimämpiä päiviä sen verran, ettei millään raaskisi kuluttaa niitä sisätiloissa. Niin paljon kuin salitreenistä ja voimailusta pidänkin, haluaisin vaan juosta, pyöräillä ja kuoputella takapihaa, antaa kaiken D-vitamiinin imeytyä nahkaani nyt kun se kerrankin on mahdollista. Jo pelkkä ajatuskin lyhyen kesän viettämisestä salin hämärässä tuntuu likimain syntiseltä.

Ongelmahan nyt ei sinällään ole mikään valtavan suuri, kun salitreenit kuitenkin korvaantuvat jollain muulla, todennäköisesti paljon hyödyllisemmällä liikunnalla. Mutta kun se surkastunut olemus ja voimatasojen heikentyminen ketuttaa joka syksy ihan yhtä paljon! Ja hidastaahan se kehitystäkin, jos vuodesta kolme kuukautta vääntäytyy salille vain muutaman kerran viikossa.

Huonoa omatuntoa en silti suostu potemaan väliin jääneistä salitreeneistä. Itse asiassa, varmasti pahemmalta tuntuisi syksyn tullen tajuta, ettei ottanut kesästä irti kaikkea mahdollista.

Mitenkäs teillä muilla, onko samanlaisia aatoksia ilmassa?

 

 

Kommentit

kommenttia