En helposti valita, mutta…

Tunnustettakoon, että vaikka salilla olen säännöllisesti käynytkin, olen laiminlyönyt jalkapuntin täysin. Syy on paitsi saamattomuudessa, myös siinä, että kesää kohden olen alkanut juosta ja pyöräillä entistä enemmän.

Ensin jäi välistä yksi jalkapuntti, sitten toinen ja pian huomasin, etten ollut työstänyt jalkoja salilla kai kuukauteen. Kuvio on toistunut sen verran monta kertaa, että tiedän jo kuinka kipeäksi jalkani tulevat sen ensimmäisen punttitreenin jälkeen. Niinpä olen lykännyt jalkatreenien aloittamista viikko toisensa jälkeen.

Onnistuin kiertämään ja kaartamaan tuota ensimmäistä jalkatreeniä kai kahden kuukauden ajan, ennen kuin mies raahasi minut puoliväkisin kyykkypaikalle viime sunnuntaina.

Osaan kyllä neuvoa sujuvasti muita, että ottakaa sitten rauhallisesti ne ensimmäiset treenit, etteivät paikat tule liian kipeiksi, mutta omaan jakeluun tuo ohje ei vaan tunnu menevän. Teen nimittäin saman virheen joka ikinen kerta; yritän aloittaa siitä mihin edelliskerralla jäin.

Sen sijaan, että olisin malttanut heilutella kevyillä painoilla pitkää sarjaa ilman suurempaa hapotuksen tunnetta, väänsin sarjat polttoihin asti hampaat irvessä, ja sitähän ei sitten iloksi muuta mitkään palkkarit ja venyttelyt. Jo minä siinä tehdessäni aavistelin mitä tuleman pitää, mutta kyllä tämä jalkajumin laajuus silti tuli pienenä yllätyksenä. Tyhmästä päästä kärsii koko ruumis.

Olen nyt kaksi päivää irvistänyt joka kerta tuolilta noustessani, herännyt öisin kipuun kylkeä kääntäessäni ja puristanut kaiteita rystyset valkoisina ylös alas portaita kulkiessani. En todellakaan tiedä milloin pystyn juoksemaan seuraavan kerran, mutta sunnuntaina on taas jalkapäivä. Elättelen toiveita, että sitä ennen pystyisin edes kävelemään normaalisti.

Miksi en ikinä opi, oi miksi?

 

Kommentit

kommenttia