Säässä kuin säässä

Iltapäivälehdillä on aina tapana dramatisoida vallitsevia sääolosuhteita. Milloin on vuorossa ennätyspakkaset, milloin talven kovin myrsky. Siinä kun tavallinen ihminen tajuaa tällaisen lööpin nähdessään pysytellä turvallisesti sisätiloissa, tunnen itse kummallista tarvetta lähteä ulos lenkille.

Eihän kovassa tuulessa tai lumimyrskyssä ole hemmetinkään järkeä juoksennella, sen myönnän, mutta melkeinpä aina sinne täytyy kuitenkin lähteä onneaan koettamaan. Niin myös eilen. Vaikka lunta tuiskutti joka ilmansuunnasta silmien ja sierainten täydeltä, hölkkäsin sitkeästi vakiolenkkini koskelle ja takaisin. Sama juttu joitakin viikkoja sitten, kun koettiin tähänastisen talven rajuin myrsky. Tai joitakin vuosia sitten Kaliforniassa, kun päällä pyöri pahin ukkosmyrsky miesmuistiin. Tai silloin, kun sain kuningasidean juosta kympin lenkin lähes 40 asteen helteessä.

En tajua itsekään miksi hölkälle täytyy lähteä silloin, kun sää on pahimmillaan. Ei se ainakaan erityisen kivaa ole. Ja toisaalta juuri sen vuoksi se on ihan erityisen kivaa.

Jotenkin sitä kai haluaa ajatella, ettei sää ole mikään este. Että kyllä suomityttö voi juosta, vaikka taivaalta sataisi pieniä kirveitä. Ja kyllähän tuollaisen lenkin jälkeen tuntuu hetken ihan supersankarilta, ainakin siihen saakka, kunnes riisutaan sankaritrikoot jalasta, perkelehenki laantuu ja vajotaan takaisin sohvalle odottelemaan seuraavaa myrskyä.

Mitenkäs te muut? Houkutteleeko kamala keli lenkille vai pysyttekö suosiolla sisätiloissa?

 

 

Kommentit

kommenttia