Vuosi 2017 ja kuinka vähemmän on paremmin

Niin vaihtui vuosi. Keskiyötä ja ilotulituksia odotellessa, kävin vuoden 2017 viimeisellä lenkillä ympäri Hietaniemen hautausmaan. Siinä hölkätessäni ehdin ihmetellä paitsi Helsingin lumettomuutta, niin myös kerrata viime vuoden liikkumisiani, joista ehkä ensimmäistä kertaa ikinä puuttui suunnitelmallisuus ja tavoitteet täysin.


Ehdin vuoden aikana haaveilla kaikenlaisista liikuntasuorituksista; puolimaratonista, ylipitkästä pyörälenkistä, vaellusretkestä, uusista lajikokeiluista, päälläseisonnan hallitsemisesta ilman tukea, säännöllisestä, kuusi salitreeniä viikossa sisältävästä treenirytmistä sekä kaikin puolin ylivertaisesta fyysisestä kunnosta. Vuoden viimeisenä päivänä oli kuitenkin pakko myöntää, että lopulta kulunut vuosi sisälsi enemmän säätämistä kuin säntillistä harjoittelua.


Ei hyvästelty vuosi kuitenkaan täysi katastrofi ollut liikunnan suhteen, vaikka matkan varrella syntyneet unelmat jäivätkin tällä erää toteutumatta. Itse asiassa vuoteen mahtui useampikin hyvä asia, kuten vaikkapa kevättalvella syntynyt 85 kilon penkkiennätys, päivävaellukset Norjan hulppeissa maisemissa, juoksulenkit Kaliforniassa, itsepuolustuskurssin suorittaminen, joogatunnit kahdesti viikossa ja uskaltautuminen päälläseisontaan seinää vasten. Ja vaikka ne juoksutapahtumat jäivätkin välistä, sain työstettyä kuntoni juoksukärpäsen puraistua vihdoinkin sille tasolle, että teoriassa puolimaratonin taittamisen pitäisi onnistua milloin vain.

Mitenkään pettynyt en siis vuoden liikuntasaldoon ole, vaikka odotukseni korkeammalla olivatkin. Vuosi 2017 nyt vaan oli sellainen vuosi, jolloin elämässä oli sen verran kaikkea muuta, etten pystynyt keskittymään treenaamiseen sillä säntillisyydellä kuin olen ennen pystynyt. Eikä se haittaa. Tein sen verran kun tuntui hyvältä ja hauskalta, ja jollain mittapuulla sekin oli varmasti paljon.

Itsensä ylittämiset, pelkojen kohtaamiset ja äärirajoille ajamiset eivät kuitenkaan tähän vuoteen kuuluneet.


Ehkäpä se tämän vuoden suurin saavutus liikunnan saralla olikin suorittamisen sijaan suorittamatta jättäminen – se, että oppi tarpeen tullen sivuuttamaan niin omat kuin muidenkin odotukset ja suhteuttamaan treenimäärät ja -tasot vallitseviin olosuhteisiin. Ja mikä tärkeintä, oppia olemaan tuntematta sen vuoksi huonoa omaatuntoa tai ajatella epäonnistuneensa.

Oikein hyvää ja opettavaista alkanutta vuotta!

Kommentit

kommenttia